Super Mario Bros.



Super Mario Bros. on syyskuussa vuonna 1985 ilmestynyt tasohyppelypeli, joka nosti Marion kuuluisuuteen.
Peli on tehty seuraaville konsoleille: NES, SNES, Famicom, Game Boy Color, Game Boy Advance ja Wii (Virtual Console ja Nintendo eShop).

Pelin juoni ja idea on todella yksinkertainen: Tarina sijoittuu Sienivaltakuntaan, jonka on valloittanut Bowser ja hänen Koopa-kilpikonna kätyrinsä. Kaikki Sienivaltakunnassa asuneet henkilöt ovat vangittu ja valtakunnan perijä prinsessa Peach on kaapattu ja viety Koopan linnaan. Mario lähtee tietysti vapauttamaan Sienivaltakuntaa ja pelastamaan Peachea Bowserin kynsistä.

Pelissä pelaaja ohjaa Mariota ( ja jos on toinen pelaaja, niin hän ohjaa Marion veljeä Luigia). 
Matka Koopan linnaan ei ole helppo; vastaan saattaa kävellä mm. Goomba-sieniä ja Koopa-kilpikonnia. Viholliset saa pois pelistä kun niiden päälle hyppää. Koopat vaativat vielä toisen hypyn, koska ne menevät ensimmäisen osuman jälkeen kilpeensä piiloon. Koopan kilven voi myös potkaista muiden vihollisten päälle, joka voi pistää monta vihollisjoukon jäsentä yhdellä iskulla pois pelistä. Tällä tavalla myös pelaajan pisteet moninkertaistuvat (pisteitä saa myös keräämällä kolikoita ja rikkomalla tiiliä). Pisteet moninkertaistuvat myös silloin, jos Mario onnistuu hyppäämään monen vihollisen päälle ilman maakosketuksia. Joskus pelaaja voi saada combojen avulla lisäelämiä. Lisäelämien määrä riippuu combon pituudesta. Kaikkia vihollisia ei pysty voittamaan hypyillä, esimerkiksi piraijakasveja ja lukkeja (spinyja). Kyseiset viholliset saa voitettua kuitenkin esim. tulipalloilla, jotka saa käyttöön tulikukasta.

Peli on jaettu kahdeksaan eri maailmaan, joissa kaikissa on neljä aikarajoitettua kenttää. Joka neljännessä kentässä pelaaja saa vastaansa välipomon (periaatteessa boss battle), joka on koopakuningas. Koopakuningas tulee vastaan ennen viimeistä kenttää.
Jos pelin saa pelattua läpi, niin pelaaja saa pelata pelin uudestaan vaikeampana ja aloittaa haluamastaan kentästä.

Super Mario Bros. oli jo heti ilmestyessään huippumenestys, koska se sopi kaikenikäisille sukupuolesta riippumatta. Kyseinen peli on maailman toiseksi myydyin peli Wii Sportsin jälkeen. Peliä on myyty yhteensä yli 40 miljoonaa kappaletta. Super Mario Bros. on myös todella suosittu tämän hetken retropelaajien maailmassa.








Kommentit