Entwined (Arvostelu)

Pelattu PlayStation 4 -konsolilla


Heinäkuun 2015 PS Plus -pelit tulivat ladattavaksi pari päivää sitten ja sieltä joukosta löytyi myös PixelOpuksen kehittämä ja Sonyn Computer Entertainmentin kehittämä Entwined, joka on saatavilla PS3-, PS4- ja PS Vita -konsoleille. Minkälaisesta pelistä onkaan oikein kyse?

Entwined kertoo oman 'rakkaustarinansa' kalasta ja linnusta, jotka rakastavat toisiaan, mutta eivät pääse toistensa luokse. Tarina oli yksinkertaisuudessaan siinä. Tarina ei mielestäni ole kuitenkaan pelin tärkein asia, vaan sen sijaan pelimekaniikka. Kyseessä on eräänlainen "rytmipeli", jossa pelaajan täytyy saada nämä kaksi ohjattavaa hahmoa, kala ja lintu, kulkemaan erilaisten värilaattojen lävitse analogisauvoja hyväksi käyttäen. Välillä laatat saattavat kenties liikkua tai laattoja on laitettu monta putkeen pelaajan yrittäessä olla rikkomatta comboa. Samalla hahmojen tulisi napata ilmassa leijailevia sinisiä ja oransseja palleroita, jonka avulla yläkulmissa olevat enerigiapalkit täyttyvät. Palkkien ollessa täynnä pelaaja pistää ohjaimen takana olevat triggerit pohjaan ja yrittää vielä päässä muutaman laatan läpi epäonnistumatta. Tämän jälkeen olennot yhdistyvät ja päässään ohjastamaan lohikäärmettä, jonka tehtävänä on vielä kerätä palleroita. Tämän jälkeen lohikäärme piirtelee taivaalle ja sitten mennään jo seuraavaan kenttään... Ja sama toistuu yhdeksän kentän verran.

Jos aivan suoraan sanotaan, niin en tykännyt ollenkaan kyseisestä pelistä. Kentät olivat koko ajan saman toistoa, eikä mielestäni Entwined edes vaikeutunut edetessään, vaan joissain kohdissa vaikeus jopa lopahti melkeinpä ensimmäisen kentän vaikeustasoon. Varmasti tällainen menetelmä käy joillekin, mutta kyllä itse ainakin haluaisin peliltä vaikeustason nousua, jos peli toistaa itseään näin paljon. Entwined toistaa itseään niin paljon, ettei edes tarjoa myöhemmässä vaiheessa mitään uutta. Lähes kaikki mahdollinen tieto ja hahmojen käyttäytymismallit annetaan ensimmäisen ja toisen kentän vaiheilla. Kaiken tämän lisäksi lohikäärme -kohdat tuntuvat erittäin turhilta. Ymmärrän kyllä tempauksen tarinallisen puolen, mutta olisi tuohonkin tilanteeseen voitu keksiä jotain erikoisempaa kuin pelkästään joiden palleroiden keräilyä. Lohikäärmeen kontrollit ovat vielä kaiken lisäksi erittäin tönköt. Ilmeisesti kehittäjä ajattelivat lohikäärmeellä ohjailun jonkinlaiseksi kohokohdaksi, mutta kyllä itse mieluummin pysyttelisin siellä tunnelissa samalla yrittäen saada näitä eläinkunnan eliötä laatoista läpi. Niin, ja jos tarinan on pelannut läpi, niin suunnaksi voi ottaa haaste -muodon, jossa taas toistetaan jälleen samaa, mutta pelaajan täytyy vain selvitä mahdollisimman pitkään kyseisessä kentässä. Ei paljoa sisältöä tullut lisää...

Ei sen puoleen, Entwined näyttää kyllä ihan hauskalta graafisesti, mutta mielestäni se ei ole pelillisesti. Voi olla, että en kuulu pelin kohderyhmään, mutta en oikeasti usko monen jaksavan tätä kauaa. Onneksi peli ei kuitenkaan ole pitkä. Voin kyllä suositella Entwinediä PS Plus -jäsenille ainakin kokeilumielessä, koska pelihän on tällä hetkellä saatavilla jäsenille ilmaiseksi PS Storesta. Maksamaan pelistä en lähtisi, vaikka hintaa tällä hetkellä Entwinedillä näyttäisi olevan noin 7 euron verran. 


ARVOSANA

5

POSITIIVISTA:

+ Lyhyt

NEGATIIVISTA:

- Entwined on pelkästään saman toistoa, eikä tarjoa pelaajalle mitään uutta
- Jotkut pelin osat tuntuivat pelillisesti täysin turhilta, esim. Lohikäärme -kohdat
- Varsinkin lohikäärmeen ohjaus on erittäin surkeaa



PlayStationin Entwined -traileri:

Kommentit

  1. http://rollaattori.blogspot.fi/2015/07/kymmenen-kysymysta-haaste.html Sinulle olisi haaste :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti