Rocket League (Arvostelu)

Pelattu PlayStation 4 -konsolilla


Psyonix kehitti ja julkaisi pelin nimeltä "Supersonic Acrobatic Rocket-Powered Battle-Cars" vuonna 2008 PlayStation 3:lle, mutta se ei saanut kovin suurta huomiota pelikansalta. Viime kuussa Psyonix päätti julkaista samanlaista pelin ideaa käyttävän Rocket Leaguen PC:lle ja PS4:lle, joka on jo muutamissa viikoissa tuplannut latausmääränsä verrattuna aikaisempaan osaan (toki PS Plus on vaikuttanut tähän, mutta käsittääkseni pelkästään PC:lle on ostettu jo sen verran kappaleita, mitä SARBC:tä on koskaan ladattu). Mikä tässä nyt on niin kiehtovaa, että Rocket Leaguesta on tullut jonkin sortin 'in-peli'?


Yksinkertaisuudessaan Rocket League yhdistää kaksi yleisesti pidetyistä aiheista, jalkapallon ja autot. Ja siinä idea oikeastaan onkin, eli jalkapalloa autoilla. Mihinkään FIFA:an tai PES:iin Rocket Leagueta ei pidä yhdistää, vaan sen viehätysvoima on aivan jossain muualla: yksinkertaisuudessa ja hauskanpidossa.
Yksinkertaisuudella tarkoitan, että pelin ideaa ei ole vaikea oppia, käytännössä tarvitset vain kaasunappia, hyppynappia, halutessasi turbonappia sekä tietysti vielä "tatit", joilla ohjailla autoa eri suuntiin. Perusohjailulla pääsee jo hyvin pelin sisälle. Lisäksi näitä nappeja vääntelemällä suuntaan ja toiseen saat aikaan entistä hienompia liikkeitä ja hallittaessa nämä taidot pelaajasta voi kehittyä aikamoinen kentän pelintekijä tai kenties maalipyssy. Ihan riippuu siitä, minkälaisen roolin kentällä pelaaja haluaa itselleen ottaa!

Kuten voisi ajatella, jalkapallo autoilla voisi olla aika kaoottista (kuten eräässä Top Gear -jaksossa huomattiin). Niin se on myös Rocket Leaguessa ja se on juuri yksi pelin koukuttavia tekijöitä. Autojen kulkiessa maan ja taivaan sekä seinien välillä pallon perässä tietämättä, mitä kaoottista voi yhtäkkiä tapahtua tuo jännitystä kehiin. Pallon perässä jahtaaminen on hauskaa, mutta ainakin itse huomasin, että tilastollisesti parhaimman tuloksen saa, kun jaksaa olla rauhallisesti ja odottaa omaa tilaisuuttaan. Oikean tilaisuuden tullessa pallo on helppo pistää vastustajan verkkoon, kun muut ovat jumissa toisten törmäillessä toisiinsa. Tosin kaoottisuuden muutoksen huomaa kyllä pelimuodon vaihtuessa: normaalissa Play-muodossa kaoottisuus lisääntyy sen mukaan, mitä enemmän pelaajia on ottelussa mukana ja sitten sama toisinpäin. Ainakin omasta mielestäni useamman pelaajan kanssa pelailu oli paljon hauskempaa kuin esimerkiksi 2vs2 -ottelut. Ranked -puolella kaoottisuutta löytyy myös, mutta käsittääkseni mitä korkeammalle menee, niin sitä 'rauhallisempaa' pelin tilanteet ovat. Mieluiten tulisi otteluissa olla myös ihan oikeita pelaajia, koska jos otteluun ei saada tarpeeksi pelaajia, ne korvataan tekoälyllä. Ymmärrettävää, mutta tekoäly ei vain oikein ole vaikeustasosta huolimatta penaalin terävin kynä Rocket Leaguessa, vaan se saattaa toheloida kentällä ihan omiaan.
Sen lisäksi, että Rocket League on pelillisesti hauskaa, on pelin ulkoasukin samaa luokkaa. Kentät ovat hauskan oloisia ihan mukavalla graafisella ilmeellä. Ulkoasusta suurimman osan saa kuitenkin pelaaja itselleen, kun hän pääsee tuunailemaan omaa kaaraansa. Minkä väristä autoa saisi ollan oranssin tai sinisen värisävyn kautta? Kiinnostaisiko liputtaa omaa maatasi auton perällä? Minkälaista savua tai liekkiä tulee, kun käytät turboa? Kävisikö autollesi päähän sombrero tai propellihattu? Kaikki on pelaajan päätettävissä (kuitenkin moni asuste täytyy 'avata' pelaamalla, kaikkea saa hopeatarjottimelta suoraan)! Tämä on oikeasti hauska lisä, koska harvoin törmää samankaltaisiin autoihin ja vastaan voi tulla oikeasti hyvin huvittavia tapauksia, jotka piristää päivää huomattavasti. Tai ainakin piristää kyseistä matsia...
Yksinkertaisesti Rocket Leaguen anti on pallon kanssa säheltämisessä, joka on selvästi tehty hauskanpitoon. Harvoin on tullut vastaan tilannetta, että häviö olisi oikeasti haitannut. Hauskuus vie sen ajatuksen täysin mennessään. Sen lisäksi useasti ottelut ovat melko tasaväkisiä, ellei sitten vastustajan puolelle ole sattunut joutumaan joukko huippupelaajia, jotka dominoisivat kenttää kuin Messi tai Rooney oikeassa jalkapallossa. Harvoin tällaisia tapahtumia kuitenkaan on. Toisaalta Rocket Leaguessa on se huono puoli, että se ei sovi ns. 'maratoonipelaajille'. Peliä jaksaa pelata tunnista kahteen, jonka jälkeen saattaa iskeä tylsyys. Kuitenkin seuraavan päivänä peli saattaa innostaa jo uudestaan. 
Toinen juttu, mikä välillä vaivaa on servereiden jumitus. Peli on välillä sen verran jumissa pelaajien määrästä, että saatat hetken jumittumisen jälkeen huomata, että olet itse joutuntu autosin kanssa vastustajan maaliin... tai omaan. Toivoisin tähän pientä parannusta, jotta pelistä saisi vielä hiukan hauskemman pelattavan.

Rocket League on hauskaa hetken pelaamista isommalla joukolla. Yksinkertaisuudellaan peli nappaa mukaansa pelaajan kuin pelaajan, vaikka hän ei tykkäisi jalkapallosta tai autoista. Vaikka Rocket League on tällä hetkellä pinnalla, niin en usko, että tästä tulee pitkäikäinen peli. Vaikka peli on hauska, se on kuitenkin helposti unohtuva ominaisuuksiltaan. Toki Rocket Leaguessa tulee olemaan myöhemminkin pelaajia kuten lähes kaikissa peleissä, mutta harmillisesti uskon sen jäävän hiukan ajan kuluessa muiden pelien jalkoihin, joka on sinäänsä jopa harmi. Kyseessä on kuitenkin ehkä vuoden parasta antia hetken pelisessioille. 


ARVOSANA

8


POSITIIVISTA:

+ Hauskaa rymistelyä jalkapallon muodossa
+ Helppo oppia
+ Sopiva hetken pelisessioille

NEGATIIVISTA:

- Serverit välillä melko jumissa
- Pelissä oleva tekoäly on hyvin kehnoa vaikeustasosta huolimatta


PlayStationin Rocket League - Announce Trailer



Arvostelussa käytety pelikuvat ovat Psyonixin Rocket Leaguen virallisilta sivuilta. Linkki.


Kommentit