Metal Gear Solid V: The Phantom Pain (Arvostelu)

Pelattu PlayStation 4 -konsolilla

Sen aika tuli noin 2 viikkoa sitten. Hideo Kojiman 28 vuotta kestänyt projekti Metal Gear -sarjan kanssa sai päätöksen The Phantom Pain -pelin myötä. Kyseisen pelin tehtävänä oli kertoa pelaajille muutaman mysteerisen tapauksen salaisuudet aikaisemmista peleistä ja tietysti tärkeimpänä yhdistää MGS -sarjan kaksi tarinallista aikakautta yhteen sujuvasti, Big Bossin ja Solid Snaken. Miten tässä onnistuttiin tarinallisesti että pelillisesti? V Has Come To.

Tarinasta en ala paljoa selittelemään, koska oikeastaan koko peli on pelkkää spoileria tarinan osalta koko ajan, joten en halua spoilata kenellekään mitään tarinan osalta. Ideana pelissä on kuitenkin se, että tapahtumat sijoittuvat 9 vuotta Ground Zeroesin tapahtumien jälkeen vuoteen 1984, jolloin Big Boss herää koomasta ja siitä alkaa kostoretki ja uuden tiimin (Diamond Dogs) sekä Mother Basen rakentaminen. 

Skull Face on yksi The Phantom Painin hahmo, joka pistää Snaken
suunnitelmia uusiksi

Vaikka en itse tarinasta ala enempää selittelemään, voin silti kertoa siitä omien tuntemuksieni kautta ilman spoilereita. Ensiksi ja lyhyesti: pidin tarinasta oikein paljon. Vaikka The Phantom Painin tarina ei todellakaan ollut niin syvälle menevä kuin esimerkiksi MGS3, se toimii juuri hyvin pelisarjan kahden aikakauden yhdistäjänä. Se hämmentää mieltä, tekee sitä vain enemmän ja enemmän ajan kuluessa, sitten hetkeksi tarina valaistuu jonkin tapahtuman seurauksena tai kasetin kuunneltua (suosittelen muuten ehdottomasti kasettien kuuntelemista, tuo paljon lisää mielenkiintoa tarinaan, nimittäin kaikkea ei kerrota suoraan esimerkiksi pelin välianimaatioissa). Hetken valaistuksen jälkeen pelaajaa taas hämmennetään. Tätä jatkuu toisen jakson loppuun asti, kunnes sitten ruutuun pamahtaa virallinen loppu. Silloin iskee se huipussa oleva ultimaattinen hämmennys, kunnes oikeastaan heti muutaman sekunnin tämän tapahtuman jälkeen älyän kaiken. Ihan kaiken, varsinkin koko pelin idean. Nousen pystyyn ja taputan. Well played, Kojima, well played. 

Kohua syntyi tarinan osalta myös siitä, että Collector's Editionin DVD-levyltä löytyi tehtävä, joka olisi ollut ilmeisesti pelin 'virallinen loppu', mutta jostain syystä se oli vedetty pois, syytä en tiedä. Kuitenkin katsottuani kyseisen pätkän YouTubesta, en koe, että sillä olisi siinänsä ollut mitään merkitystä tämän pelin sanoman puolesta. Olisi siis ollut hyvä, että se olisi ollut mukana pelissä, mutta se ei kuitenkaan olisi tarjonnut sitä yhtä tiettyä asiaa, mitä nyt oleva loppu tarjosi. Ne tietää, ketkä ovat pelanneet läpi.

Sopiiko MGSV: TPP pelaajille, jotka eivät ole ennen pelanneet Metal Gear Solideja? Itse sanoisin näin: TPP on mekaanisesti ja toimivuudeltaan ehkä paras ja helpoiten lähestyttävä Metal Gear uusille pelaajille, mutta tarinallisesti taas heikoin. Mielestäni TPP:n pelaaminen vaatii oikeasti aikaisempien MGS-pelien pelaamista, jotta siitä saa ihan kaiken irti, nimittäin tarina voi oikeasti olla hyvin sekava ilman pohjatietoa ja voi jopa sen sekavuuden kannalta viedä mielenkiinnon niiltä, ketkä eivät ole aikaisemmin Metal Geareihin tarttuneet. 

Pian alkaa pieni kuulusteluhetki....

Nyt kun tarina on jotenkin pohdiskeltu, voidaan tarttua Phantom Painin mekaanisiin puoliin. Suurimpana muutoksena aikaisempiin peleihin verrattuna on Open World -maailma, joka on oikeasti iso. Pelaaja pääsee ohjailemaan Snakea kahdessa paikassa, Afganistanin aavikoille ja Etelä-Afrikan savanneille. Phantom Painin kohdalla sana 'Open World' voi jopa hiukan hämätä. Kyllä, maailma on rakennettu vapaaksi ja sitä voi tutkiskella. Sieltä täältä löytyy erilaisia kasveja, joita voi keräillä erilaisiin tarkoituksiin ja erikokoisia eläimiä voi napata omaan 'eläintarhaan'. Välillä vastaan sattuu ehkä tulemaan neuvostoliittolaisia kulkuvälineitä tai kenties jokin pieni vartiointiasema. Kuitenkin esimerkiksi Afganistanin kohdalla äskeisten lisäksi koko paikka onkin pelkästään aavikkoa, eli hiekkaa ja kiveä. Yksityiskohtaisuutta löytyy, mutta mikään GTA V tai Arkham Knight kyseessä ei kuitenkaan ole. Päinvastoin kuin äsken mainituissa peleissä, Phantom Pain hyväksikäyttää avointa maailmaa loistavasti erilaiseen tarkoitukseen, nimittäin tehtävien läpäisemisen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kuvitellaan esimerkiksi perinteinen peleissä käytetty idea, että pelaajan täytyy pelastaa joku henkilö. Hyvin kärjistetysti sanottuna muissa peleissä todennäköisesti vain rynnättäsiin paikasta A paikkaan B vetäen vastaan tulleita vihollisia turpaan tai tyhjentäen omaan aseen lipasta. Ehkä se onnistuu jopa hiukan hiljaisemmin välttäen vihollisia, esimerkiksi kulkien kuljetuskanavaa pitkin. Henkilö X on nyt pelastettu. The Phantom Pain rikkoo hyvin paljon tätä ajattelukaavaa. Toki tämäkin meno onnistuu, mutta jos aivan totta puhutaan, niin täyden kaaoksen aiheuttaminen Rambomaisesti tahallaan on ehkä tylsin ja typerin vaihtoehto tässä pelissä, vaikka se voi välillä olla strategisesti jopa paras vaihtoehto (kyseessä ei kuitenkaan ole mikään Call Of Duty tai Battlefield, vaan aivan päinvastainen peli. Hiljaisesti eteneminen siten, ettei hälytystä synny on kaikista hauskinta. Mutta olkoon pelaajan pelityyli kumpi tahansa, niin kumpikin onnistuu, mutta millä tavalla sen toteuttaa, niin se on täysin pelaajan valittavissa. Jos aivan totta puhutaan, niin tietyn tehtävän toteuttamiseen on monia tuhansia vaihtoehtoja ja jopa typerimmät ajatukset, mitä voi tulla mieleen todennäköisesti onnistuu Phantom Painissa. Asioita täytyy vain osata soveltaa yhteen. Turhalta tuntuva vesipyssy saattaa tietynlaisessa suunnitelmassa toimia esimerkiksi paljon paremmin kuin mikä tahansa muu monista sadoista eri aseista, vaikka sitä ei uskoisi. Kaikkea voi hyödyntää tehtävissä ja jokaiselle pienellekin asialle ja esineelle löytyy paljon erilaisia käyttötarkoituksia, niin perinteiselle pahvilaatikolle, kaseteille tai vaikkapa tyhjille panoslippaille. Lisäksi tehtävissä voi hyödyntää 'Buddyja' eli kavereita, joita voi saada pelin aikana yhteensä 4 kappaletta. Jokaisella

Snake voi ottaa mukaan tehtäväänsä yhden neljästä 'Buddysta':
D-Dogin, tarkka-ampuja Quietin, D-Horsen tai D-Walkerin. Se, missä
vaiheessa pelaaja saa minkäkin buddyn (vai saako ollenkaan)
riippuu ihan pelaajan omasta toiminnasta.

hahmolla on omat toimintonsa ja kaikkia näitä voi hyödyntää erittäin taktisissa suunnitelmissa. 

Lisäksi jokaiselle kaverille pystyy kehittelemään uusia varusteita, jotka voivat antaa lisää erilaisia toimintoja. Lisäksi huomioon voi ottaa vuorokauden ajan, esimerkiksi jotkin tehtävät voivat hoitua paremmin yöllä kuin päivällä. Lisäksi pelaajan saattaa joskus yllättää jokin sääilmiö, esimerkiksi 

Afganistanissa hiekkamyrsky. Välillä se voi hyödyntää pelaajaa, mutta toisaalta se voi olla myös viimeinen niitti tehtävän pieleen menemiseen. Pelaaja voi tietysti myös odottaa tietyn sääilmiön tulemista ja hyödyntää sitä suunnitelmassaan. Voin sanoa, että lähes kaikki on mahdollista, ja yksi pelin anti onkin, että pääsee kokeilemaan erilaisia tapoja selvittää tehtäviä ja ensinnäkin rikkomaan perinteistä pelikaavaa tehtävien suorittamisessa.

Big Boss ja D-Dog katselevat ja fiilistelevät Mother Basen
laajentumista

Lisäksi yksi pelin tehtävistä on rakentaa omaa Mother Basea suuremmaksi ja suuremmaksi. Näihin tarvitaan tietysti resursseja, joita saadaan tehtävien aikana keräillessä sekä mahdollisesti tehtävän läpäistäessä. Suunnittelemaan omaa Mother Basea ei suoranaisesti pääse, mutta pelaaja pääsee päättämään, mitä oman tukikohdan pistettä alkaa milloinkin rakentamaan tai laajentamaan. Jokainen laajennus vaikuttaa lähinnä siihen, kuinka paljon sotilaita voi taistelukentiltä tuoda fultoneiden avulla tiettyyn pisteeseen, esimerkiksi lääkintätiimiin tai taistelutiimiin. Tämän kaiken lisäksi pelaaja pääsee tietysti tutkimaan omaa tukikohtaansa suuremmin ja sekin on oikein hauskaa puuhaa. Eri paikoista saattaa kuulla sotilaiden suusta erilaisia huhuja (niin tukikohdassa kuin taistelukentillä, ja jotkin puheet voivat jopa liittyä tuleviin tapahtumiin!) ja voi sieltä löytyä kenties myös jalokiviä ja erilaisia julisteita. Talteen kaikki. Oma Mother Base onkin lähinnä fiilistelyä. Paikasta paikkaan on hauska kulkea autolla tai helikopterilla katsellen maisemia ja tutkien, mitä kaikkea missäkin tapahtuu. Jossain vaiheessa tukikohdasta on tullut niin iso, että paikasta A paikkaan B meneminen voi kestää minuutteja, joten pahvilaatikolla meneminen kuljetusalueen läpi on nopein vaihtoehto (tosin silloin tulee ruutu mustaksi ja mitään ei näe muutamaan sekuntiin). Sen lisäksi että kyseessä on fiilistelyä, saattaa pelaaja törmätä vahingossa jopa johonkin salattuun välianimaatioon, joka tietysti on palkitsevaa. Tutkiskelu kannattaa joka paikassa.

Mother Baseen liittyy myös niin sanottu FOB- pelimuoto, mikä vaikuttaa ihan hauskalta idealta. Siinä pelaaja voi tunkeutua toisen pelaajan tukikohtaan ja varastaa hänen resursseja, tietysti sillä uhalla, että toinen saattaa pistää sinut hengiltä tai joku muu voi hyökätä sinun paikkaasi. Harmillisesti tähän muotoon en ole paljoa tutustunut, nimittäin kaikki omat tekemäni hyökkäykset ovat olleet muutaman hassun minuutin pituisia, koska kukaan ei ollut pistänyt mitään vartiointia omaan paikkaan eikä kukaan ole hyökännyt minun paikkaani (vielä). Tämä muoto on vaihtoehtoinen, eikä sitä ole pakko pelaajan pelata, jos ei halua. Silloin pitää pistää vain oma peli offline-tilaan.

Metal Gear Solid V: The Phantom Pain tarjoaa pelattavaa, tunnelmaa ja emootioita moniksi kymmeniksi tunneiksi ja tekemistä jää paljon jopa silloin, kun peli on läpäisty. Kyseessä on tuttua Metal Gearia, mutta vain uudessa muodossa. Mukana on perinteisesti typeriä lausahduksia, tyhmiä hahmojen nimiä, hölmöä kakkapissi-huumoria ja hyvin epärealistista menoa, mutta samalla se sisältää hyvin syvällistä pohdintaa oikeasta maailmasta ja sen rankoista ja vaietuista aiheista, kuten esimerkiksi lapsisotilaista ja kidutuksesta. Kyseessä on siis perinteikästä Metal Gearia uudessa muotissa, tällä kertaa vain Hideo Kojiman viimeisenä sekä parhaimpana teoksena. 

Näin Mother Baseen palkataan sotilaita!

Ihan vain tiedoksi!

*The Phantom Pain sisältää myös FOB-pelitilan lisäksi myös toisen, mutta erillisen online-pelin (Metal Gear Online), mutta se julkaistaan vasta ensi kuussa. Kyseinen Online-tekele arvostellaan erikseen

ARVOSANA

10

POSITIIVISTA:

+ Kaksi Metal Gear Solid -sarjan aikakautta yhdistyvät toisiinsa loistavasti

+ Tehtäviä pystyy toteuttamaan monella eri tavalla

+ Pelattavaa löytyy todella paljon

+ Välianimaatiot eivät ole valmiiksi 'scriptattuja'

+ Tarinallisesti ei niin syvällinen kuin muut pelisarjan pelit, mutta toimii silti loistavasti juuri tällaisena

NEGATIIVISTA:

- Metal Gear on pelisarjana hyvin omalaatuinen, eikä tämän vuoksi todellakaan sovi kaikille, eikä The Phantom Pain tee tässä tapauksessa poikkeusta. Myös TPP:n toteutustapa voi häiritä joitakin (vaikka itse siitä pidin)

- Välianimaatioita olisi voinut olla enemmän

Konamin julkaisema Launch Trailer:

 Arvostelussa käytetyt pelikuvat ovat arvostelijan itse ottamia.