Kholat (Arvostelu)

Pelattu: PlayStation 4



Maailmassa on useita tapahtumia, joiden tapahtumakulusta ei ole mitään varmaa tietoa saati edes täyttä faktaa siitä, mitä edes ylipäätään tapahtui. Yksi tällainen tapaus on vuonna 1959 Neuvostoliiton Pohjois-Uralissa sattunut Djatlovin solan onnettomuus, jossa yhdeksästä Uralin polyteknisen instituutin opiskelijasta muodostunut retkikunta kuoli mystisesti. Ihan aluksi kuolemansyyksi laitettiin hypotermia, koska oletettiin opiskelijoiden repineen oman telttansa ja menneet ulos kylmään paljain jaloin (koska ruumiit löydettiin lumihangesta vähissä vaatteissa). Kysymyksiä alkoi kuitenkin uusien tutkimusten myötä kehittymään entistä enemmän: muutamilla kuolleilla oli pieniä murtumia kallossa, kun taas muutamilla oli niin vakavia sisäisiä vaurioita, joita pystyi vertaamaan vakavaan liikenneonnettomuuteen. Kuitenkaan millään ruumiilla ei ollut yhtään ulkoisia vaurioita. Mukaan tuli vielä enemmän outouksia: yhdeltä kuolleelta naiselta oli kadonnut kieli ja myöhempien raporttien mukaan uhrien vaatteissa olisi ollut korkeita säteilypitoisuuksia, ja oudot oranssimaiset valoilmiöt toivat oman lisämausteensa. Lisäksi joidenkin raporttien mukaan alueelta löytyi tavaroita, joita ei edes ollut mukana retkikunnalla, ainakaan tarkan tavaraluettelon mukaan. Mitään varmaa tietoa ei ollut, joten Neuvostoliitto antoi kuolemien syyksi "tuntemattoman pakottavan luonnonvoiman" ja tutkimusten asiakirjat vietiin salaiseen arkistoon. Myöhemmin osa näistä asiakirjoista on avattukin, mutta osa näistäkin asiakirjoista on kadonnut kokonaan, eikä näin ollen ole nähnyt päivänvaloa. Tämä onkin aiheuttanut maailmalla monia teorioita siitä, että mitä on oikein tapahtunut Holat-Sjahl vuoren itäpuolella, joka nykyisin tunnetaan Djatlovin solana: luonnollisia syitä, alieneita, yliluonnollisuutta, villieläimiä, armeijan toimia, alkuperäiskansa Mansi... Todellista tapahtumakulkua ei vieläkään ole ratkaistu, koska eloonjääneitä ei ole ja mikään teorioista ei täsmälleen anna vastauksia kaikkeen. Tähän tapahtumaan on tarttunut myös IMGN.pro pelistudio, joka nyt on julkaissut PC:llä jo noin vuoden ajan eläneen Kholat -pelinsä PlayStation 4-konsolille.

Kholat on kauhuselviytymispeli, jossa pelaaja laitetaan tutkimaan Djatlovin solaa jo näin tapahtumien jälkeiseen aikaan. Tarkoituksena on selvittää ja saada tietoa siitä, mitä ihmettä Uralvuoristossa oikein tapahtui. Pelin mekaniikka on parhaiten verrattavissa Slender-peleihin, koska Kholatissa myös keräillään paperilappusia, jotka tällä kertaa ovat päiväkirjan sivuja. Näiden päiväkirjojen sivujen myötä pelin tarina alkaa avautumaan pikku hiljalleen (ja jokaisen sivun kerääminen tallentaa pelin siihen). Kuitenkin pelin erittäin isosta alueesta täytyisi löytää myös muutamat annetut pääpaikat, joiden sijainti on annettu koordinaattien avulla pelaajan kartan yläkulmaan. Paikkojen sijainnit löytyvät helposti kartasta, mutta paikan löytäminen kuitenkin itse kävelemällä on haastavampaa, nimittäin pelaajan sijaintia ei näytetä ollenkaan kartalta. Oma sijainti täytyy siis hahmottaa tutkimalla omaa ympäristöä kartan avulla. Eksyminen on iso osa Kholatin maailmaa, ja pelaajan apuna on vain kyseinen kartta, kompassi ja taskulamppu. Tutkiminen lumisissa maisemissa voi alkaa, mutta eksymisen uhalla. Enempää en halua kertoakaan tarinan osalta, koska peli nojaa todella paljon kokemuksen, enkä halua spoilata niitä, ketkä mahdollisesti innostuvat Kholatista. Sanotaan kuitenkin jännitteeksi, että pelissä voi kyllä kuolla muutamilla eri tavoilla...

Kun kyseessä on kauhupeli, niin totta kai mukana on kauhuelementtejä. Kholatissa ei kuitenkaan mässäillä verellä, ihmisten pilkkomisella tai niin sanotuilla jump scareilla (no okei, hyppysäikkyjä on muutaman kerran), vaan kauhu muodostuu aikalailla psykologiselta pohjalta. Pelin atmosfääri äänimaailman ja graafisen ulkonäön kautta aiheuttaa kokoaikaista ahdistusta ja pelkoa, eli pelaajalle tulee tunne siitä, että jotain pelottavaa saattaa tapahtua ihan milloin tahansa. Atmosfääri on oikeastaan koko pelin parhaiten onnistunut puoli, nimittäin harvaan AAA-peliin ei ole edes onnistuttu tekemään näin loistavaa äänimaailmaa. Graafinen puolikin on todella upeaa Unreal Engine 4:sen myötä, ja maisemien suhteen kyseessä on ehkä yksi hienoimmista peleistä, mihin olen ikinä törmännyt. Graafisen puolen mässäily aiheuttaa kuitenkin ajoittain ongelmia, kun suuret määrät yksityiskohtia aiheuttaa hidastusta ruudunpäivityksessä jopa konsolilla. Tämä tietenkin hiukan tappaa ajoittain Kholatin loistavaa tunnelmaa, mutta onneksi tällaisia tapahtumia ei ole useita. On todella hienoa, että moniin yksityiskohtiin ollaan panostettu oikein kunnolla, mutta toivoisin kuitenkin tämän suhteen hyvää optimointia konsolille, jotta säästyttäisiin häiritseviltä taustatekijöiltä (en tosin tiedä, onko samaa ongelmaa tietokoneilla). Tässä ei ole nyt onnistuttu ajoittain ainakaan pleikkarilla.

Atmosfäärin ja jännityksen myötä Kholat on mielestäni todella loistava peli, ehkä jopa kauhupelien kärkikastia. Kuitenkin Kholatissa on muutamia asioita, jotka tiputtavat tasoa melko paljon. Ensinnäkin tarinasta ei kehkeydy yhtä isoa kokonaisuutta. Eräänlainen pääjuoni kyllä löytyy, mutta esimerkiksi tarinaa tarkentavat päiväkirjan sivut eivät oikein sovi yhteen kunnolla, vaan tuntuu kuin yrittäisin hakata kahden eri palapelin osia toisiinsa. Osat kyllä kytkeytyvät toisiinsa, mutta mitään logiikkaa niihin ei tule. Yksittäisinä papereina tekstit ovat erittäin mielenkiintoisia ja osa niistä jopa luetaan ääneen, mutta kokonaisuutta ei yksinkertaisesti vain tule. Ehkä suurimpana ongelmana tässä on se, että mukaan on yritetty tunkea varmaan lähes jokainen teoria, mitä oikeasta Djatlovin solan onnettomuudesta on keksitty. Tarinasta kehkeytyy lähes yhtä sekava kuin mitä itse oikea tapahtuma on. Tästä kehittyykin kysymys, että ovatko pelin kehittäjät halunneet vain luoda eräänlaisen videopelin kautta tehdyn taiteellisen ja emotionaalisen läpileikkauksen Djatlovin solasta sekä sen eri teorioista, vai onko tässä oikeasti yritetty kehittää jotain syvällisempää tarinaa, mutta siten ehkä hiukan epäonnistuttu? 

Ongelmia löytyy myös enemmän. Peli ei ole pitkä, vaan kyseessä on noin 4-5 tunnin rupeama, mutta pikaisimmillaan pelin läpäisee jo noin tunnissa, jos tietää täsmälleen mitä täytyy tehdä missäkin. Tämä yhdistettynä 20 euron hintalappuun voi olla omalla tavallaan hirvittävä, varsinkin jos toivoo peliltä hyvää tarinaa ja paljon sisältöä. Kholatin sisältö kuitenkin on lähinnä vain kartan tutkimista, eksymistä, sivujen lukemista sekä keräilyä ja fiilistelyä talvisissa maisemissa. Kholatia voisi ihan hyvin kutsua myös kävelysimulaattoriksi, koska sitä se aikalailla on. Kyllä pelaajan hahmo voi tietenkin välillä juostakin, tosin hän on niin rapakuntoinen, että jo kuuden metrin juoksun jälkeen silmissä sumenee (tosin tämä toimii taas jälleen loistavana atmosfäärin luojana). Uudelleenpeluuarvoa ei pelissä myöskään ole, ellei sitten halua lähteä ihan muuten vain tutkimaan aluetta tai jos kenties muutama päiväkirjan sivu jäi keräämättä, niin käy sitten ne hakemassa. Ellei ole pelin genren suuri ystävä, niin muuten suosittelen odottelemaan alennuksia, jotta mahdolliselta pettymykseltä hinnan ja teoksen sisällön suhteen vältytään.

Kholat on ollut tähän mennessä omalla kohdalla vaikein arvioitava peli näin arvosanan suhteen. Minä itse pidin Kholatista aivan hirveän paljon, nimittäin peli on todella tunnelmallinen paketti, kiitos upean äänimaailman ja hienon grafiikan. Pelkästään tämän myötä peli ansaitsisi todella huikean arvosanan. Kuitenkin tarinan myötä itseäni jäi pohdituttamaan juuri se, että haettiinko tässä nyt läpileikkuuta Djatlovin solasta vai ihan jotain muuta. Läpileikkuun suhteen peli onnistui hyvin, mutta jos jotain isoa yhtenäistä tarinaa yritettiin hakea, niin sitten Kholat ei oikein onnistunut. Lisäksi mukana oli muutamat ajoittaiset pienet ongelmat esimerkiksi ruudunpäivityksen suhteen. Olen pyöritellyt mielessäni kahta arvosanaa (7 ja 8) ja annan siitä nyt sen korkeamman numeron, koska koen kuitenkin tunnelmallisuuden ja fiilistelyn olleen Kholatin koko tärkein pääasia ja juuri se on onnistunut Kholatissa kiitettävästi. Jos atmosfääri olisi epäonnistunut esimerkiksi äänien puolelta, niin arvosana olisi tippunut huolella alaspäin useammalla numerolla. Haluankin siis varoittaa, että Kholat voi useammille pelaajille aiheuttaa suurenkin pettymyksen, mutta fiilistelystä pitäville pelaajille kyseessä on todella upea kokemus. 



ARVOSANA

8


POSITIIVISTA:

+ Atmosfääri 
+ Äänimaailma ja maisemat
+ Tarina kehitetty mielenkiintoisen oikean maailman tapahtuman ympärille


NEGATIIVISTA:

- Ei paljoa sisältöä itsessään
- Tarina jää hiukan sekalaiseksi
- Ruudunpäivitysongelmat


Pelin julkaisutraileri:





Kiitos arvostelukappaleesta!

Kommentit