Arvostelu: Stellaris

• Kehittäjä: Paradox Development Studios
• Julkaisija: Paradox Interactive
• Julkaisupäivä: 9.5.2016
• Alustat: PC
• Pelattu: PC
• Kotisivut: http://www.stellarisgame.com/
• Ikäraja: PEGI 7

Grand Strategya, eli niin sanottua suurstrategiaa avaruudessa on aina huikeaa odotella. Sci-Fi -teemaan kun voi laittaa lähes mitä tahansa ja vielä kaiken lisäksi lähes loputtomasti, joten sitä voi vain aina kuvitella, että mitä kaikkea voi pelistä oikein löytääkään. Paradoxin uutuus Stellaris lähti myös avaruudellisiin maisemiin, mutta miten siellä länsinaapurissa oikein osattiin tähän teemaan hypätä, kun heidän valtaistuin pelimaailmassa sijoittuu kuitenkin historiaan?

Koska kyseessä on suurstrategia, niin se lähes suoraan tarkoittaa sitä, että peli sisältää suunnattoman paljon mikromanagerointia sekä runsaan paljon tekstilaatikoita. Stellaris sisältää näitä myös, joten jos on pelkoa suuresta määrästä tekstiä englanniksi, niin kannattaa miettiä kahdesti pelin hankkimista. Jos kuitenkaan infolaatikot eivät häiritse, niin Stellaris on todennäköisesti siinä tapauksessa melko simppeli tapaus. Hyvään pärjäämiseen nimittäin ei tarvitse muistaa kuin nämä: Kerää energiaa, kerää mineraaleja, kasvata laivastoa, kasvata omaa elinaluetta. Näillä neljällä ohjeella pelissä pärjää jo pitkälle, mutta Stellariksen totiseen hallitsemiseen vaaditaan sitä mikromanageroinnin tutkimista melko paljon.

Stellaris pelinä aloitetaan joko valitsemalla jokin jo tehdyistä valtakunnista tai tekemällä täysin oma sellainen. Tekemällä oman lajinsa ja valtakuntansa pelaaja pääsee vaikuttamaan lähes kaikkiin mahdollisiin puoliin, niin lajin ulkonäköön, sen nimeen (ja siitä nimestä pääsee sitten vääntämään myös adjektiiveja ja niin edelleen), valtakunnan nimeen, lajien henkilöiden nimiin, oman planeetan ulkonäköön ja nimeen, alusten ulkonäköön ja sekä tietenkin valtakunnan omaan vaakunaan. Lähes kaikki on muokattavissa, mutta se on kuitenkin vain kosmetiikkaa, eikä esimerkiksi ulkonäkö vaikuta yhtikäs mihinkään. On kuitenkin hienoa, että nämä omat lajit voidaan tallentaa, jonka jälkeen nämä tehdyt lajit voivat tulla vastaan omissa peleissä, mikä on sinäänsä ihan hauska lisä. Kosmeettisuudella ei siis ole mitään väliä pelillisesti, mutta valtakunnan arvoilla taas on. Nämä arvotkin täytyy valita ja juuri nämä valinnat johdattelevat omaa pelityyliä. Jos valitset militaristisen tai jopa fanaattisen militarismin, niin ei liene yllätys, että pelityyli on melko aggressiivinen. Militarismin vastakohta pasifismi taas kertoo melko rauhallisesta tyylistä. Arvot myös antavat pelaajille tiettyjä asioita, esimerkiksi jos oma laji on ksenosofian kannattaja, niin muut valtakunnat ottavat pelaajan paremmin vastaan (paitsi jos toinen valtakunta on ksenofobian kannattaja). Aatteet voivat vaikuttaa myös negatiivisesti suhteisiin, esimerkiksi ei liene epäselvää, että pasifistit katsovat militaristeja ikävämmässä valossa. Kaikkien aatteiden valinnan jälkeen täytyy vielä valita auki olevista hallintamuodoista mielenkiintoisin. Sieltä löytyy niin suoraa kuin epäsuoraa demokratiaa, despotiaa, diktatuuria ja niin edelleen. Varmasti sieltä löytyy jokin sopiva hallintamuoto omaan pelityyliin!

Alussa pelaajalla on käytössä vain oma kotiplaneetta sekä muutama hassu alus aloitusta varten. Tästä sitten alkaakin rakennusalusten avulla resurssien hankkiminen, eli energian hankkiminen planeetoiden pinnalta eri laitosten ja objektien ylläpitämiseen sekä mineraalien hankkimista rakentamiseen. Ennen kaivosten rakentamista pelaajan täytyy kuitenkin käydä tutkimassa planeetat omalla tutkimusaluksella. Tällä tavalla samalla kartoitetaan tietoa myös muusta galaksista. Kyseisiä resursseja voi myös hankkia planeetoilta, joissa asuu omia kansalaisia (eli he rakentavat kaivoksia myös itse planeetan pinnalla ja tekevät töitä). Peli on alussa oikeastaan pelkästään tätä, samalla tietenkin oman laivaston rakentamista puolustukseen siinä ohella. Vasta myöhemmässä vaiheessa pelaaja alkaa kohtaamaan toisia valtakuntia, josta alkaa sitten diplomaattinen puoli: miten reagoidaan, yritetäänkö olla hyvissä väleissä, aloitetaanko sota, yritänkö tehdä liiton, tehdäänkö kauppaa, lähetänkö kenties jopa loukkauksen? Rakentamisen ja diplomatian lisäksi ohella täytyy tehdä kolmea erilaista "kykytutkimusta", jotka ovat jaoteltu kolmeen eri teemaan, eli tekniikkaan, yhteiskuntaan ja fysiikkaan. Uusien kykyjen hankkiminen on tärkeää, mutta lieväksi ongelmaksi koituu se, että Stellariksessa ei ole suoraan tiettyä kykypuuta, vaan tutkimuksen kohteet tulevat sattumanvaraisesti. Toki "kykypuuta" on jaoteltu siten, että tietyn tutkimuksen jälkeen aukeaa tietyt asiat ja niin edelleen, mutta tästä koituu joissakin kohdissa ongelmia. Itse esimerkiksi olin pitkän aikaan jumissa sen takia, koska en saanut kykypuusta tiettyä moduulia avaruussatamaani (ainakin muistelisin, että olisi ollut jokin moduuli). Kyseessä on tietenkin tarkoitus lisätä vaihtelevuutta ja tykkään ajatuksesta, mutta se ikävä kyllä ampuu välillä vain omaan nilkkaan ja pahasti. Toisaalta kaikkea ei voi samantien saada, niin se on täällä oikeassa maailmassakin.

Peli on yksinkertaisuudessaan tuossa, mutta mikromanageroinnin avulla Stellariksessa päästään täysin uusille aallonpituuksille. Pelaaja pystyy vaikuttamaan omiin poliittisiin linjauksiin esimerkiksi sodankäynnissä kuin kansan äänestyksissä, pelaaja voi hoitaa ohella erilaisia erikoistehtäviä, omia avaruusaluksia voi parannella aikojen saatossa vaikka kuinka paljon, omien asuttujen planeettojen kaupunkeja voi työllistää eri laitoksilla ja vaikka mitä. Stellariksessa ei puuha lopu missään vaiheessa, se on varmaa. Tai no voi loppua, mutta vika on sitten enemmänkin pelaajassa kuin itse pelissä. Tuossa tapauksessa pelaaja ei vain ole tutkinut Stellariksen sisältöä tarpeeksi syvällisesti. Puuhaa löytyy siinäkin mielessä paljon, että jokaisesta "matsista" voi tehdä omanlaisensa. Vastustajien määrän voi päättää (sekä sen, ovatko ne kuinka paljon "kehittyneempiä" aloittaessa), galaksin muodot voi valita haluamakseen, planeettojen määrän voi valita muutamasta sadasta tuhansiin ja niin päin pois. Ironman -muotokin löytyy, eli peli tallentaa itse itseään jatkuvasti siten, ettei pelaaja voi korjata mahdollisia virheitään menemällä aikaisempaan tallennukseen. Virheistä oppii, niin se vain on. Stellaris ei kuitenkaan ole paras peli achievement -kerääjille, nimittäin Paradox on laittanut saavutusten saamiseen ehdon, että peliä on pelattava juuri kyseisellä ironman -muodolla. Jos Stellariksen sisäiset valinnat eivät riitä tarpeeksi tuomaan vaihtelua, niin peliä voi parannella vaikka kuinka monilla modeilla, joita löytyy jo kiitettävä määrä Steamin workshopista. Sieltä löytyy nyt jo mm. Warhammer 40,000 moodi, eli odottakaa vain niitä Star Wars ja Star Trek pakkauksia. 

Stellaris on oikein loistavaa strategiaa höystettynä mukavan kuuloisella soundtrackilla ja graafisella ulkoasulla. Kyseessä on jo heti julkaisussa syntynyt klassikko, tai ainakin se kulttiklassikko. Kaikki tuntuvat olevan kohdallaan, mutta ai että kun muutama asia tukahduttaa loistavan pelin. Stellariksessa voittoon pääsee vain kahdella tavalla, joko hankkimalla itselleen 40% galaksin planeetoista tai yksinkertaisesti tuhoamlla muut itseänäiset valtakunnat. Voittoon voi kyllä päästä kaikilla mahdollisilla pelityyleillä, mutta voittoon vievä tiet ovat kuitenkin melko sotaisen oloisia. Pasifisteilla pelaaminen on esimerkiksi melko haastavaa ja ehkä jopa osittain melko mahdotonta. Huonon alun myötä planeettojen saaminen itselleen rauhallisesti on hyvin haastavaa, ja se voi viedä jopa satoja tunteja, varsinkin kun Stellaris itsessään on muutenkin hidas peli. Voittoon vievät tiet eivät sovellu selvästikään aivan täysin kaikille pelityyleille, mikä toisaalta herättää kysymyksen, että miksi Stellariksessa ei ole useita voittotapoja, kuten vaikka Civilizationeissa? Stellaris kun ei kuitenkaan ole mikään Hearts Of Iron, vaikka sama firma pelin takana onkin. Vaikeutta voi vielä lisätä pelin oma sattumanvaraisuus toisten valtakuntien takia. Miettikää vaikka tilanne, joista 75% muista valtakunnista on pasifisteja. Ottelusta ei todennäköisesti tule kovinkaan tapahtumarikas. 

Tästä huolimatta en voi kuitenkaan sanoa, että Stellaris olisi huono peli. Se on oikeasti hyvä ja todella addiktoiva, mutta se kärsii samalla muutamista pelillisistä ongelmista. Toisaalta Paradoxin tuntien kyseinen teos on todennäköisesti vuoden päästä jo täysin erilainen, eikä näitä ongelmia välttämättä ole edes silloin. Nyt on kuitenkin nyt. Stellaris on kuitenkin tapaus, johon tulen todennäköisesti palaamaan useasti. Stellariksen tapaisia pelejä ei kuitenkaan ole paljoa, ainakaan samaan tasoon yltäviä. Onhan siinä omat ongelmansa, mutta ne eivät kuitenkaan estä pelin loistavaa strategiapuolta, paitsi tietenkin niissä tapauksissa, joissa haetaan voittoa rauhallisella tasolla. Haastetta tarvitaan, mutta on tuossa nyt hiukan parantamisen varaa. Kuitenkin jos tykkäät hitaista strategiapeleistä ja mikromanageroinnista, niin kannattaa kokeilla Stellarista. Kyllä se oman tonttinsa hoitaa hyvin.

ARVOSANA

8

POSITIIVISTA:

+ Toimivaa strategiaa, josta löytyy syvyyttä

+ Jatkuva otteluiden sattumanvaraisuus

+ Mikromanagerointi

NEGATIIVISTA:

- Vain kaksi voittoon vievää tietä

- Sattumanvaraisuus on myös ajoittain ongelma

Kiitos arvostelukappaleesta!