Metal Gear täyttää tänä vuonna 30 vuotta (Blogi)




13. päivä heinäkuuta 1987 MSX2:lle ilmestyi peli nimeltä Metal Gear. Hideo Kojiman luoma Metal Gear sai tuohon aikaan positiivisen vastaanoton, mutta arviot eivät vielä itsessään olleet sitä parasta huippuluokkaa (noin kasin arvoista menoa arvioiden mukaan). Muutamaa kuukautta myöhemmin peli ilmestyi myös Nintendo Entertainment Systemsille. Vuonna 1990 pelille ilmestyi jatko-osa nimeltä Metal Gear 2: Solid Snake. Jatko-osa sai myös positiivisia arvioita, mutta keskiarvo pyörii silti seiskan ja kasin lähettyvillä. Kaikki kuitenkin muuttui, kun vuonna 1998 PlayStationille ilmestyi Metal Gear Solid. Peli niitti arvioissa huippulukemia ja kuten tiedämme, niin Metal Gear Solidia pidetään nykyään yhtenä legendaarisimmista peleistä. 

Muutamien kuukausien päästä Metal Gear -sarja täyttää 30 vuotta. Sarjan historian aikana on tapahtunut jos jonkinmoista, ja pelejäkin on tullut ihan kelvollinen määrä. Metal Gear on ollut suuri vaikuttaja muille peleille ja onhan sarja myös iso uranuurtaja hiippailupelien osalta.  Kojima saa oikeasti olla ylpeä tuotoksistaan. 

Näin 30 vuoden jälkeen Kojima ei kuitenkaan ole enää kyseisen pelisarjan peräsimessä. Sarja on nykyään täysin pelijulkaisija Konamin hallinnassa ja kuten tiedämme, niin Konami on ilmoittanut jatkavansa Metal Gearin parissa Kojimasta huolimatta. Tästä ollaan saatu esimakua muun muassa MGS3 -pachinkon kuin ristiriitaisen vastaanoton saaneen Metal Gear Surviven muodossa. Tästä huolimatta vuotta 2017 ollaan eletty jo useamman kuukauden verran, eikä Konami ole vieläkään edes maininnut Metal Gearin hienosta merkkipaalusta iän suhteen. 

Allekirjoittaneelle Metal Gear -sarja on yksi niistä harvoista pelisarjoista, jotka pääsevät niihin "sydäntä lähellä oleviin ikisuosikkeihin". Loistavia pelisarjoja on suuret määrät joista pidän, mutta "ikisuosikkeihin" pääseminen vaatii paljon työtä. Metal Gear on tässä onnistunut ja en ole todellakaan ainoa, kuka Metal Gearin tällaiseen kategoriaan on päästänyt. Siksi minua ihmetyttääkin, että miksi ihmeessä Konami ei ole edes maininnut sosiaalisessa mediassa pelisarjan iästä. Lähes kaikki pelistudiot alkavat jo heti tammikuussa pyörittämään sellaista kampanjaa heidän suosituimpien pelien ikään liittyvistä merkkipaaluista, että oksat pois. Hiljaisuus kertoo kahdesta vaihtoehdosta: joko Konamia ei yksinkertaisesti kiinnosta tai sitten sieltä on tulossa jotain isompaa uutista.

Itse uskon isompaan uutiseen, eli johonkin julkistukseen. Syy tähän on yksinkertaisesti se, ettei paljastetusta Metal Gear Survivestakaan ole kuultu mitään pitkiin aikoihin ja pelin pitäisi vielä Konamin mukaan ilmestyä tämän vuoden aikana. Survivesta voisi kyllä hiljalleen paljastua lisää informaatiota, jotta peliä ei kokonaan unohdettaisi. Itse olen myös alkanut lämpenemään kyseisen spin-offin ajatukselle, joten ihan siitäkin syystä olisi mukavaa kuulla lisää juttua Survivesta. 

En kuitenkaan usko, että Survive olisi ainoa asia, mitä Metal Gearin juhlavuonna nähtäisiin. Suurella vahvuudella veikkaan, että tulemme vähintään kesän aikana näkemään erilaisia juhlavuoteen liittyviä fanitarvikkeita. Minä myös villisti veikkaan, että tulemme näkemään jonkinmoisen uuden pelikokoelman Konamilta liittyen Metal Geariin. Kokoelma todennäköisesti tulisi ainakin PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle, mutta omat versiot PC:lle ja Switchille ei olisi yllättävää. Mahdollisuus on myös jonkin pelin uudelleenversioinnille.

Kuten jotkut ovat sanoneet, niin hiljentyminen on myöntymisen merkki. Konami on ollut yllättävän hiljaa Metal Gearin suhteen, joten näin kyseisen pelisarjan juhlavuotena sitä olettaisi, että sieltä olisi tulossa jotain isompaa paljastusta jossain vaiheessa. Mielestäni olisi oikeastaan erittäin outoa, jos tällaista harvinaista merkkipaalua todella kuuluisan pelisarjan suhteen ei käytettäisi hyödyksi edes markkinoinnissa. Konamilta ei ole aiheeseen liittyen nähty edes twiittiä, joten toivottavasti sieltä olisi nyt oikeasti tulossa jotain hienoa liittyen Metal Geariin. Toivotaan parasta!

No, toivottavasti sieltä edes tulisi se onnittelutwiitti Konamilta Metal Gearille heinäkuussa... tai vaikka edes uusi pachinko.



Kommentit