Pokkén Tournament DX (Ennakko)





Vuonna 2016 Nintendo Wii U:lle julkaistiin tappelupeli Bandai Namcolta, joka yhdistää tunnetun tappelupelisarja Tekkenin pelimekaniikkoja Pokémon -hahmojen kanssa. Tästä keitoksesta syntyikin Pokémon -tappelupeli Pokkén Tournament, joka sai ihan kohtalaisen hyviä arvioita pelimedialta. Koska Wii U on konsolina jo niin sanotusti kuopattu, niin näin uuden pelin hylkääminen ei tule todellakaan  kuuloon. Tämän vuoksi Bandai Namco on kehittänyt Nintendon uudelle Nintendo Switch -konsolille Pokkén Tournament DX -pelin, joka on käytännössä käännös Wii U -versiosta, johon on vain työnnetty mukaan muutamia lisäherkkuja (esim. muutama uusi taistelija sekä pari uutta support -hahmoa).

Switchin eShopiin oli saapunut Pokkénin demo, jonka otin sitten testiin. Koska kyseessä on demo, niin suurin osa sisällöstä on ymmärrettävästi lukittu. Pokkénin tapauksessa lukittu sisältö tosin nostaa päätään melkoisella voimalla: pelaaja pystyy pelaamaan vain 15 ottelua joko tietokonetta tai kaveria vastaan, käytössä on vain kolme taistelijaa (Pikachu, Empoleon ja Charizard) sekä kaksi support -hahmoparia (Snivy/Lapras ja Reshiram/Cresselia). Kyseinen demo on todella rajattu tapaus, mutta toisaalta se tarjoaa juuri sen, mitä demolta toivookin: se kertoo, miltä peli tuntuu.


Pokkén Tournament DX on tappelupeli, kuten aikaisemmin todettiin. Pelissä ottaa toisistaan vastaan perinteisesti kaksi Pokémonia, jotka tosin voivat "ladata" avukseen support -hahmon, joka tekee yhden iskun per lataus. Pelimekaniikka itsessään voidaan jakaa kahteen erilaiseen taistelumoodiin: vapaampaan 3D -taisteluun sekä perinteiseen 2D -taisteluun. 3D -taistelussa pelaaja pystyy ohjastamaan hahmoaan ympäri areenaa käytännössä täysin vapaasti hieman DragonBall -taistelupelien tapaan. 2D -muodossa taistelu muuttuu perinteikkääseen Tekken -linjaan, jossa hahmon kulkusuunnat ovat vain eteen sekä taakse. Taistelun tuoksinnassa nämä muodot vaihtelevat aina ajoittain hahmojen liikkeiden mukaan, ja tästä kehittyy myös Pokkénin eräänlainen taktinen elementti: tietyt hahmot pärjäävät paremmin joko 2D- tai 3D -muodossa.

15 pelaamaani ottelua kertoi pari asiaa minulle. Ensinnäkin Pokkén Tournament DX on täysin varteen otettava taistelupeli. Kyseessä on täysiverinen taistelupeli, jossa taito on aina valttia. Huomasin myös sen, että Pokkén on todella hauska peli. Vaikka pelissä söpöt ja upean räikeät hahmot vetävät toisiaan urakalla turpaan ja huonommilta pelaajilta viedään matto alta samantien kokeneemman pelaajan toimesta, niin se silti onnistuu ylläpitämään hauskuutta. Ehkä se on onnistuneen pelisuunnittelun ja värikkään räikeyden ansiota?


Vaikka taistelu on toimivaa ja hauskaa, niin mieleeni pulpahti silti kysymys siitä, että kuinka pitkään Pokkén pystyy räpiköimään pelaajien muistissa? Markkinoilta löytyy läjäpäin taistelupelejä, jotka varmasti jäävät nimenä päähän paremmin kuin Pokkén (esim. Tekken, Street Fighter, Injustice, Guilty Gear, Smash Bros, ARMS, BlazBlue, DragonBall, ARMS, Killer Instinct, Marvel vs. Capcom...). Pokkén tuntuu todella hyvältä peliltä, mutta toisaalta minun on näin 15 ottelun jälkeen vaikea kuvitella, että tappelupeliyhteisö päättäisi aloittaa yhtäkkiä pelaamaan urakalla Pokkénia kaikkien muiden vaihtoehtojen sijaan. No, todennäköisesti Pokémon -fanit ainakin tarttuvat tähän, jos tämän kaltainen toiminta innostaa.

Näin alustavasti minulla on kova luotto siihen, että Switchin Pokkén tulee olemaan ihan kelpo tappelupeli ja olen erittäin kiinnostunut näkemään, että mitä kaikkea kokonainen Pokkén pystyy tarjoamaan pelaajakunnalle. Minulla on kuitenkin pieni pelko takataskussa, että kyseinen peli ei välttämättä saa tarpeeksi tuulta alle ja ei täten välttämättä saa kunnon jalansijaa tappelupelien suuressa joukossa. Ehkä tälläkin hetkellä maailmalla pyörivä Pokémon -buumi estää pelkoni. On mielenkiintoista nähdä, miten Pokkénin käy. Toivottavasti kävisi positiivisesti!




Kommentit